BLOGI

Saako työntekijän nettiselailua valvoa?

Työntekijän nettiselailua tutkittaessa saattaa paljastua, että suuri osa selailusta ei liity työtehtäviin millään lailla. Katso esim. Kansas State Universityn tutkimus vuodelta 2013 täältä.

Työnantajaa saattaakin kiinnostaa, millä sivustoilla työntekijä käy työaikana, ja kuinka paljon työaikaa kuluu näihin ns. omiin taukoihin. Lain näkökulmasta nettiselailusta kertyneet tiedot lukeutuvat kuitenkin luottamuksellisen viestinnän piiriin, minkä vuoksi työnantaja ei lähtökohtaisesti saa hakea näitä tietoja yksittäisen työntekijän osalta.

Tietosuojavaltuutettukin on todennut yleisenä ohjeenaan, että työntekijän nettiselailusta muodostuvia tietoja ei saa käyttää työnjohto-oikeuden nojalla työntekijän yleiseen valvontaan. Lisäksi tietosuojavaltuutettu on katsonut, ettei yleistä valvontaa voida tehdä edes työntekijän suostumuksella. Näin sen vuoksi, että viestinnän luottamuksellisuus on perusoikeus, josta työntekijä ei voi pätevästi luopua.

Nettiselailulle voidaan luoda säännöt

Työnantaja voi työnjohto-oikeutensa nojalla laatia säännöt nettiselailulle. Ennen lopullisen päätöksen tekemistä henkilöstöä tulee kuitenkin kuulla (laki yksityisyyden suojasta työelämässä 21 §).

Säännöissä voidaan kieltää esimerkiksi yksityisasioiden hoitaminen työajalla tai tietyillä sivustoilla käyminen. Sääntöjen noudattamista voidaan tehostaa esimerkiksi estämällä pääsy tietyille sivustoille, sillä teknisen suojauksen ei voida katsoa rikkovan kenenkään yksityisyyden suojaa.

Työnantaja voi halutessaan jopa kieltää nettisurffailun kokonaan – se, onko tällainen kielto järkevää, onkin sitten toinen kysymys.

Lue täältä blogikirjoitukseni Sähköpostiohjesäännön laatiminen.

Valvonta ei ole helppoa

Koska nettiselailu lukeutuu yksityisyyden suojan piiriin, ei yksittäisen työntekijän nettiselailua saa lähtökohtaisesti selvittää osoitetasolla. Tästä syystä nettiselailun sääntöjen noudattamista ei ole helppoa valvoa. Valvontamahdollisuudet rajoittunevat ns. perinteiseen valvontaan, eli oleskeluun työntekijöiden parissa ja puuttumiseen väärinkäytöksiä huomatessa.

Yleisen valvonnan vaikeudesta huolimatta säännöt kannattaa kuitenkin laatia. Luottamuksellisia tietoja saatetaan joissain tilanteissa voida selvittää, mikäli se on tarpeellista epäiltyjen väärinkäytösten selvittämiseksi. Tämä on kuitenkin eri asia kuin nettiselailun yleinen valvonta.